Meistä

Eräs lentävä lause toteaa, että lukeminen kannattaa aina ja olemme samaa mieltä! Lukeminen auttaa rentoutumaan, saamaan uusia ajatuksia ja näkökulmia sekä kehittymään itsekin kirjoittajana. Jos haluat kehittyä hyväksi kirjoittajaksi, kannattaa lukea paljon ja erilaisia tekstejä. Näin samalla oma ilmaisutaitosi kehittyy kuin huomaamatta.

Nämä sivut on omistettu kirjoille ja kirjoittamiselle sekä lukutaidon arvostuksen korostamiselle. Sivuilta löytyy niin kirjavinkkejä kuin vinkkejä siitäkin, miten voit auttaa myös kehitysmaiden asukkaita hankkimaan lukutaidon – taidon, joka ei olekaan kaikille itsestäänselvyys. Kirjamakuja on toki olemassa kovin erilaisia ja joku tykkää kovin monenlaisista kirjoista. Kuitenkin toisten lukijoiden arviointien lukeminen voi olla hyödyllistä valitessasi juuri itsellesi sopivaa lukemista. Vaikka oma makusi kirjojen suhteen olisikin erilainen kuin arvostelun kirjoittaneen lukijan, niin ainakin voit saada arvosteluista vinkkejä siitä, mistä kirjassa on kyse.

Monia erilaisia kirjallisuuslajeja

Koska meitä lukijoitakin on kovin erilaisia, on erittäin hyvä, että myös erilaisia kirjallisuuslajeja on tarjolla runsaasti. Lisäksi samakin ihminen saattaa haluta lukea kovin erilaisia tekstejä erilaisissa elämäntilanteissa tai jopa eri vuodenaikoina – vaikkapa dekkareita kesällä ja elämäkertoja talvella tai toisin päin. Joissakin tilanteissa iloinen teksti saattaa tuoda omaan elämään iloa ja piristystä ja taas toisaalta vaikeassa elämäntilanteessa saattaa auttaa, jos voi lukea samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan ajatuksia. Tällöin kirja voi toimia jopa vertaistukena.

Dekkarit voivat olla viihdyttävää ajanvietettä. Osa dekkareista tarjoaa jännitystä ja osa taas puhtaasti viihdettä. Esimerkiksi Agatha Christien perinteisissä dekkareissa murhaajaksi saattaa kirjan lopussa paljastua sellainen henkilö, jota lukija ei olisi ikinä osannut arvata murhaajaksi. Osa dekkareista on sellaisia, joiden hahmoihin lukija voi helposti samaistua. Eräs tällainen hahmo on suomalainen Joona Linna, joka toimii poliisina Ruotsissa ja ratkaisee jännittäviä rikostapauksia, joista ei vauhtia puutu. Vaikka Joona joutuukin usein sellaisiin tilanteisiin, joihin harvempi meistä voisi edes kuvitella joutuvansa, niin tästä huolimatta Joona on hahmona sellainen, johon on helppo samaistua ja jonka seikkailuista on mielenkiintoista lukea kirja toisensa jälkeen. Joonan tarinat tempaavat helposti mukaansa!

Elämäkerrat ovat myös mielenkiintoista luettavaa, varsinkin jos kirjan päähenkilö kiinnostaa lukijaa erityisesti. Tällaisten elämäkertojen kautta pääsee helposti kurkistamaan esimerkiksi siihen, millaista naisten elämä on ennen ollut ja millaista perhe-elämä oli vaikkapa 1960-luvun Suomessa. Monesti elämäkertoja lukiessa huomaa, kuinka ihmiset ovat kuitenkin melko samanlaisia ajasta tai paikasta riippumatta ja kuinka juuri se, että olemme ihmisiä, on yhdistävä tekijä – olimmepa sitten mistä päin maailmaa tahansa ja puhuimmepa sitten mitä kieltä tahansa. Osa elämäkerroista on kovin surullisia ja dramaattisia. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi vakavaa sairautta sairastavien tai tällaisten henkilöiden omaisten elämäkerrat. Tällöin kirja voi toimia esimerkiksi vertaistukena, jos omassa elämänpiirissä on vastaavanlainen tilanne, tai kanavana, jonka kautta voi purkaa omaa surua ja pahaa oloa. Surullisen kirjan äärellä on luvallista itkeä, mikä voi toisinaan olla vapauttava kokemus ja antaa itselle luvan päästää omakin suru valloilleen.

Kauhu- ja scifi-kirjat ovat omanlaistaan viihdettä. Ne voivat tuoda jännitystä muutoin kovin tasaiseen arkeen ja ne voivat antaa omalle mielikuvitukselle tuulta purjeisiin. Voi olla mukavaa lukea kirja, josta on nähnyt myös elokuvaversion, koska tällöin pääsee näkemään, kuinka kirjoitettu teksti herää henkiin elokuvissa aivan uudenlaisella tavalla. Osa on kuitenkin sitä mieltä, että elokuva voi vain harvoin olla niin vaikuttava kokemus kuin hyvä kirja. Ehkä tämä liittyy juuri siihen, että kirjaa lukiessa oma mielikuvitus pääsee oikein kunnolla vauhtiin ja että jokainen lukija voi loihtia kirjan tapahtumat omassa mielessään, kun taas elokuvissa ohjaajat ja näyttelijät tekevät tämän ainakin osittain katsojan puolesta. Yllättävän moni pettyy nähtyään suosikkikirjansa elokuvaversiona, mikä saattaa johtua siitä, että tapahtumat ja näyttelijät ovatkin niin erilaisia ja eri näköisiä kuin mitä kirjan perusteella olisi tullut ajatelleeksi, että koko tarina saattaa tuntua vieraalta.

Ilman apua Nettikasinot 247, Raha-pelit.net , ja Uudet-nettikasinot.info ja niin oli sivua ei ole olemassa. Kiitos!